Slider

Miten selvisin eroshokin keskellä

August 22, 2019

Sain avioeropostaukseeni kommentin, jossa kysyttiin, miten käsittelin eroa ja miten kykenin reissaamaan ja vielä elämään samassa asunnossa entisen mieheni kanssa eropommin pudotuksen jälkeen. Ajattelin, että tästä aiheesta voisi olla hyvä kirjoittaa lyhyen kommenttivastauksen sijaan ihan kokonainen postaus, joten tässä se tulee!

Ensinnäkin mua auttoi irti päästämisessä se, ex-mieheni pysyi päätöksessään tiukkana. Eron hetkellä se ehdottomuus tuntui tietenkin aivan raastavan hirveältä ja se on itsessään myös jättänyt suuren trauman. Se, ettei hetkellisesti yhteen elämän suurista päätöksistä ollut sananvaltaa, tuntui kuin kaikki raajat olisi revitty irti ja sitten olisi sanottu, että viikkaappa lakanat seisten. Mutta niin hullulta kuin se kuulostaa, olen jälkikäteen pohtinyt tätä asiaa ja ollut hänelle tästä jopa kiitollinen.

I got a comment asking that how on Earth did I manage to live while and travel with my ex husband right after the break up talk. I thought this could be an interesting subject to write a whole post about instead of just a short comment answer so here we go. First of all, it really helped me through the whole thing that my ex husband stuck with his decision to go without even the tiniest possibility to work things through. During the chaos all this absoluteness felt horrible, of course, and it left me a trauma. It was horrible to have my whole life changed without me having any say in it! But afterwards now that the dust has settled I am actually grateful for him being so strict.


Ollaan aiheesta puhuttukin, ja hän sanoi tehneensä sen tietoisesti ja tarkoituksella. Nimittäin jos hän oli tehnyt kuitenkin jo päätöksensä ja olisi silti antanut pientäkin toivon kipinää mihinkään jatkon mahdollisuuteen, olisi toipumiseni varmasti ollut vähintään tuplasti hitaampaa. Olisin jäänyt ruikuttamaan häntä takaisin ties kuinka kauaksi aikaa ja oma eteenpäin siirtyminen ei olisi varmasti onnistunut ”tällä aikataululla.”

Toiseksi, mulla oli maailman paras tukiverkosto. Tajusin vasta eron hetkellä todella, miten paljon upeita ihmisiä mulla on elämässä ja kuinka he ottivat musta kopin, kun en itse siihen hetkeen kyennyt. Sain rauhassa itkeä ja purkaa niin paljon kuin mahdollista, mitään ei tarvinnut peittää. Työpaikallakin tilannettani ymmärrettiin ja se oli tälle tunteella elävälle aivan eriarvoisen tärkeää: jos työpäivinä olisi pitänyt piilottaa tunteet ihan täysin, olisi toipuminen näin suuresta asiasta voinut olla hitaampaa. Kykenen kyllä työtehtävissä pistämään oman elämän sivuun – siitä ei ole kyse – mutta kyllähän se käsittelyä auttoi, kun myös esimiehiltä ja työkavereilta sai niin uskomattoman hienoa tukea.

We have actually even discussed together how helpful it was not to give me any false hope. He said he did it on purpose to help me move on faster - otherwise I would have stayed miserable waiting for his mind to change and moving on would have never happened this fast.

Secondly, I have the best support group of people in my life. As horrible as it sounds, I only realised how truly amazing people my life is full of when the divorce happened. They carried me when I couldn’t do it myself. I had a suitable environment to cry and mourn, I didn’t need to hide anything. Even at work I wasn’t made to feel bad about my sudden tears that happened every once in a while. I could not have done the fast recovery without that work place and my friends and family.



Kolmanneksi, oltiin entisen mieheni kanssa todella hyviä ystäviä sen parisuhdepinnan alla. Luulen, että se oli ehdottomasti se suurin syy siihen, että yhdessä asuminen ja reissaaminen onnistui vielä eron jälkeenkin. Meidän arki toimi aina yhdessä ollessa tosi hyvin, ei oikeastaan koskaan riidelty esimerkiksi mistään kotitöistä ja niin edelleen, eikä se sellainen yhteys ja yhdessä toimiminen kadonnut mihinkään eron myötä. Se oli itseasiassa aika yllättävää ja eniten olenkin ehkä surrut ja suren vielä jonkin aikaa sitä läheisen ystävän menetystä tässä erossa.

Thirdly, we were unbelievably good friends with my ex husband under all of that relationship stuff. I think that was the biggest reason for good communication during living and travelling together whilst already sorting out our new lives. Our everyday life was usually stress and fight free so I think that the same connection helped with the break up too. That was a huge surprise and I have actually mourned more losing him as a friend than losing a lover.


Mutta kukapa näitä ikinä tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan – saatetaanhan me vielä joskus kahvikupposella istuskella. Meillä on myös yhteinen kummityttö, eli tullaan varmasti törmäämään vähintäänkin niissä yhteyksissä. Nyt kuitenkin otetaan ainakin jonkin aikaa etäisyyttä toisiimme.

But who knows what the future will bring – we might as well someday be sipping a coke and a cup of coffee as friends. We also have a goddaughter together so we will for sure bump into each other in events for her. But for now we are keeping a bit of distance between us.


Neljänneksi, olen ollut aikamoinen hampaat irvessä –ihminen aina. Suhtaudun moniin asioihin niin, että ne hoidetaan nyt ja kärsitään jälkitäristykset myöhemmin. Toisin sanoen, ensimmäisen kahden lamaannusviikon jälkeen menin siihen moodiin, että shoppailin kotitavaraa, pakkasin entisen miehen tavaroita (halusin itse pakata ne osana eroprosessia + sain valita ne tavarat, jotka itse halusin pitää...) ja suunnittelin elämää. Näin paljon ystäviä ja yritin kaikkeni, etten sulkeudu kotiin vaikka normaalisti vietän aika paljon aikaa kotona. Hoidin miehen poismuuton ja uusien kalusteiden kasaamisen pois alta.

Fourth, I’ve always been a “through thick and thin” person. I see most things and difficult stuff in life just as things to fight through and then I deal with the feelings it brings a bit later. I did spend the first two weeks in a shock of some kind but after that I got up from the sofa, started organising, packing, home shopping and life planning. He’s the one who moved out but I wanted to do the packing as a therapeutic process and to be able to choose the things I wanted to keep. I also met a lot of friends and tried my everything not to isolate myself into the house. I helped him with the move and assembled my own new furniture being both excited and miserable, crying and laughing.


Stradivarius blazer
H&M dress
Gina Tricot bag
Vagabond loafers

Kaikki tämä fyysinen tekeminen oli mulle elintärkeää, koska jos olisin jäänyt vain paikalleni, olisin varmasti masentunut sohvan pohjalle ihan täysin. En kuitenkaan korvannut tällä tekemisellä sitä surutyötä, vaan sain sitä tehtyä siinä samalla ja myöhemmin, kun tällainen ”aktiivinen eroprojekti” oli tehty.

Muun muassa näistä palasista koostui mun ensimmäisten viikkojen shokkivaiheen käsittely. Onko teillä siellä kokemuksia tai hyviä vinkkejä eroihin liittyen jaettavaksi? :)

All this physical activity was very important, because if I hadn’t kept moving, I would have for sure just laid depressed on the sofa for months. Don’t get me wrong either in a way that I would have skipped the mourning phase trying to distract myself with other things – no!! I did that while being active and a lot of it during the autumn, when I was finally done building myself a safety haven called home.

These are of course only a few little pieces in my recovery puzzle. Is there anybody out there who would have great tips to share for break up situations?

2 comments:

  1. Jatkan kommentointia sieltä eropostauksesta: vau! Ei voi muuta sanoa. Oot aivan uskomattoman sitkee mimmi! Toivon sulle kaikkea hyvää elämään:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ihana, kiitos paljon. Samoin sinulle! <3

      Delete

Powered by Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI M. 2019