Slider

Granaattiomenasalsa

August 05, 2019

Granaattiomena, ah. En sinänsä usko superfood-termiin, mutta jos sitä käyttäisin, toteaisin sen olevan juuri sitä itseään. Se sisältää suuren määrän antioksidantteja, kaliumia, rautaa, C-vitamiinia, K-vitamiinia ja monia eri B-ryhmän vitamiineja. Sen on tutkittu myös jopa puhdistavan verisuonia ja ehkäisevän uusien verisuonitukosten syntyä! Todellinen terveyspommi siis. Sitä voi käyttää jälkiruoissa, salaateissa, jugurtin ja rahkan täytteenä, wokeissa ja vaikka koristeina. Itse olen vääntänyt siitä nachojen ja salaattien kaveriksi myös herkullista salsaa, jonka ohje on tässä postauksessa!

Täydellisen granaattiomenan valinta

Kypsän granaattiomenan valinta on välillä vaikeaa. Optimaalinen hedelmä on kirkkaan punainen, mutta kellertävät ja oranssihtavat sävyt olen itse ainakin todennut myös hyviksi. Tärkeää on myös kiiltävä pinta. Sumea ja nahkea pinta kertoo useimmiten vanhentuneesta hedelmästä, joskaan pienenpienet rutut eivät vielä haittaa.

Granaattiomenan kuoriminen

Granaattiomena roiskii todella herkästi verenpunaista nestettään ympäri keittiötä. Onpa allekirjoittaneella ollut sitä hiuksissakin silloin, kun aloitin tämän hedelmän käyttöä... Kuorimisessa kannattaakin kokeilla aivan äärettömän hyvää vesikikkaa, jonka voit katsoa Youtubesta täältä. Siemenet laskeutuvat kulhon pohjalle, valkoiset "sisäroskat" nousevat pintaan ja kaikki normaalisti ympäriinsä roiskuva mehu pysyy vedessä.


Granaattiomenasalsa


• 1 keskikokoinen granaattiomena
• 3/4 tuoreesta korianteriruukusta
• keskikokoinen punasipuli
• keskikokoinen tuore chili
• (halutessasi myös 1-2 tomaattia)

1. Kuori granaattiomenasta siemenet kulhoon video-ohjeen mukaisesti.

2. Silppua punasipuli, chili ja korianteri pieneksi silpuksi. (Nestemäisemmän version saat lisäämällä mukaan myös tomaattisilppua.)

3. Sekoita kaikki keskenään. Tarjoile salaatin päällä tai esimerkiksi nachojen tai uunilohen kanssa.

No comments:

Post a Comment

Powered by Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI M. 2019