Slider

Arjen eläminen englanniksi

May 26, 2019

Koska seurustelen britin kanssa ja suomi on niin äärettömän vaikea kieli, puhumme kotona Joen kanssa lähes ainoastaan englantia. Hän kovasti opiskelee suomen kieltä, mutta välillä muu arki vie mennessään ja suomi jää. Se on mulle täysin ok, en ole häneltä kielen opiskelua pyytänyt. Hän kuitenkin itse mainitsee usein, että kokee tärkeänä pystyä vielä jonain päivänä puhumaan mulle omalla tunnekielelläni ja että ei ole kuulemma reilua, että mä joudun aina tekemään enemmän aivotyötä meidän vain eläessä arkea.

Vastaan tuohon aina vain että noooh, itsehän muutit toiseen maahan mun vuokseni, että enköhän mä voi sen edestä puhua englantia, hoho… Tällä hetkellä häneltä löytyy ehkä noin 30 sanan sanavarasto suomea, sisältäen mm. seuraavaa: ”herkullinen”, ”huomenta”, ”miten sinulla menee” ja ”hyvä koira”. Ollaan nyt opeteltu pari viikkoa sanaa ”kurkku”, mutta se ei meinaa millään jäädä hänelle mieleen, haha.


Tutkitusti ruotsi olisi yksi helpoimmista kielistä briteille oppia ja muutamaan otteeseen Joe onkin päästellyt ärräpäitä, että miksen voisi tässä asiassa olla ruotsalainen vaikka hän muuten Suomea rakastaakin, haha. Totesin siihen vain, että onhan Suomi kaksikielinen maa, mutta jos hän opiskelee toisen kielen mun vuoksi, ei ruotsi ole kauhean kannattava koska se ei taas mulla ole se tunnekieli, haha. Ruotsin kanssa mä olisin vielä enemmän kieli solmussa! :D

Mulle englanti oli lapsena liioittelematta ihan todella vaikea kieli. Suurimmaksi osaksi siksi, että pelkäsin meidän ala-asteen englannin opettajaa, joka eli silloin ongelmallista elämänvaihetta ja purki sen meihin oppilaisiin. Muistan suorastaan lamaantuneeni joka kerta, kun käveltiin koulun kivimarmoriportaita korkeimpaan kerrokseen englannin tunnille. Jos joku olisi kertonut minulle silloin, että päädyn joskus elämässä vielä asumaan Iso-Britanniassa, seurustelemaan britin kanssa ja työskentelemään englanniksi siellä täällä eri töissä, olisin nauranut päin naamaa ja kaksin kerroin!

Kun menin yläasteelle, pomppasi tuo ala-asteen huono numero uuden opettajan myötä parilla yksiköllä ylöspäin, eli se olikin pelko mikä esti oppimistani. Yläasteella ja lukiossa englannin asiat alkoivat klikata. Koulun lisäksi amerikkalaiset ja brittiläiset telkkarisarjat ja musiikki olivat kielellisessä kehityksessä sanoinkuvaamattoman isoksi hyödyksi. Aloin vihdoin osata englantia sen verran, että uskaltauduin muuttamaan Lontooseen vuodeksi vuonna 2011! Näin jälkikäteen en muuten käsitä, mistä se rohkeus muuttoon tuli. Iloinen siitä joka tapauksessa olen, että lähdin.


Rakastin ja rakastan kirjoittaa sekä suomea että englantia, mutta vihasin englannin puhumista kuitenkin edelleen jopa viime syksyyn asti, vaikka se oli arkikieleni vuoden ajan 2011-2012. Hullua, eikö? Lausuminen tuotti mulle ala-asteen pelkojen vuoksi niin suurta epävarmuutta, että välttelin monesti tilanteita, joissa jouduin puhumaan tippaakaan haastavampaa englantia tai käyttämään uusia sanoja. Puhun suomeksi (kuulemma) todella nopeasti ja siksi englantia lausuessa mua häiritsi myös puheeni hitaus. Halusin puhua nopeasti mutta lausua täydellisesti, vaikka mulla ei sitten millään ole sitä toisille suotua luontaista kielipäätä. O-ou...

Sattuneesta syystä olen vihdoin päässyt irti tuosta epävarmuudesta puhumisen ja lausumisen suhteen lähes kokonaan, ja se on ihan epätodellinen tunne! Edelleenkään lausuminen ei ole aina täydellistä, mutta aina ymmärrettävää ja esim. puhetahtini on kehittynyt kovasti. Joe mainitsi viime viikolla että puhua pälpätän ”muuten tosi nopeasti nykyään”, goals! En enää kiinnitä puhuessa huomiota täydelliseen lausumiseen tai täydelliseen kielioppiin, sillä ne vievät tilaa ja energiaa puheeni spontaaniudelta ja rentoudelta. Miksi ei-natiivin pitäisikään puhua kuin natiivi? Siihen ei ole mitään syytä! Joe ei kuulemma millään ymmärrä, miksi niin monet suomalaiset haluavat puhua englantia joko täydellisesti tai eivät ollenkaan, eikö se riitä että heitä ymmärretään. No nii-in!!

Kieliopin osaan kyllä tarvittaessa lähes täydellisesti, oikoluen esimerkiksi Joen blogitekstejä ja kavereiden englannin kielen koulutöitä välillä. Itse kieleen oma epävarmuuteni ei siis koskaan ole liittynyt, jännää. Tiedän, että se jäljellä oleva pieni epävarmuus on suurimmaksi osaksi omassa päässäni, koska sain paljon kehuja Joen kotikaupungissa Cardiffissa käydessäni helmikuussa hänen sukulaisiltaan ja ystäviltään siitä, että "miten ihmeessä puhun niin hyvin englantia." Ihan uskomaton kehu ihmiselle, joka on aina tuntenut niin suurta epävarmuutta englannin puhumisesta! Pääsin tietysti kehumaan suomalaista koulusysteemiä ja sitä, että opiskelemme melkein kaikki englantia lähes vuosikymmenen. Kunnon suomalainen ei ota kehityksestään pientäkään kunniaa itselleen, eikö vain :D


Edelleen tulee muutaman kerran viikossa sana tai joitain yksittäisiä sanoja, joita en tiedä joko suomesta englanniksi tai englannista suomeksi. Useimmiten ne ovat jotain Walesin slangia. Usein keskusteluissa nousee esille popkulttuurin tai historian asia tai käsite, jonka parissa toinen on kasvanut koko lapsuutensa. Tai sitten saatetaan puhua samasta piirrettyhahmosta kymmenen minuuttia tietämättä, että puhumme samasta hahmosta koko ajan, koska minä en tunnista hahmon nimeä englanniksi enkä vaivaudu googlaamaan :D

Aiemmin pidin aina sanakirjaa puhelimen selaimessa auki, mutta nyt en enää jaksa vaan mieluummin kiertämällä selitän Joelle, mitä tarkoitan tai pyydän häntä selittämään, mitä hänen käyttämänsä sana tarkoittaa. Tosielämän Aliasta hei! Joskus ajoittain englannin vilkas puhuminen ja kuunteleminen väsyttää, joskin luulen sen liittyvän enemmän siihen, miten väsynyt olen elämässä muuten ollut viime kuukausina. Tämä on myös vähentynyt nyt, kun asutaan yhdessä ja kielenkäyttö livenä on päivittäistä. Facetimessa se oli paljon väsyttävämpää, koska Facetime nyt yleisestikin on väsyttävää ja siellä käyty keskustelu on aina niin aktiivista, siihen täytyy keskittyä.

Samoin Joe kokee silloin tällöin väsyvänsä, jos on esim. kauan suomea puhuvan ihmisjoukon keskellä ja joku välillä puhuu hänelle englantia – tavallaan pitää olla skarppina koko ajan eli korvat ja aivot hereillä, muttei kaikki ääni ole kuitenkaan sitten ymmärrettävää tai hänelle suunnattua. En tiedä, saako tästä ajatuksesta kukaan toinen kaksikielisessä suhteessa elävä kiinni, onko kukaan kokenut samaa?

Nyt postaus alkaa olla jo näin pitkä, enkä ole päässyt esittämään edes muutamia esimerkkitilanteita. Kirjoitan niistä sitten omia postauksiaan, esimerkkejähän nimittäin riittää...

Olisi hauska kuulla muiden erikielisessä parisuhteessa elävien kokemuksia ja sattumuksia, jakakaa ihmeessä niitä kommenttiboksiin :)

10 comments:

  1. Kiva kun kirjoittelet taas! Olen hiljainen lukija pitkältä ajalta. Mielenkiintoinen tuo ajatus (ja niin totta!) että suomalaisessa joukossa joutuu olemaan valppaana kun aina yhtäkkiä joku puhuu ymmärrettävää kieltä, hyvin kuvailit asian! Esimerkkitilanteita olisi mielenkiintoista lukea myös :) Lämpöistä kesän alkua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ihana, kiitos kun tulit jättämään kommenttia ja olemaan vähemmän hiljainen <3 Ja jep, se yllätti mutkin, en ollut koskaan tullut ajatelleeksi! Kiitos samoin sinulle. :)

      Delete
  2. Mulla on ehkä vähän eri perspektiiviä tähän kun asun seittemättä vuotta Briteissä, ei oo koskaan ollu suomalaista kumppania ja kaikki parisuhteet on siis hoitunu englanniks mutta niin on muukin elämä sillon :D Mutta tunnistan silti noita samoja fiiliksiä!
    Varsinkin kun 2012 muutin Walesiin (oli muuten eka poikaystävä kans Joe Walesista hahah) ja vaikka oon aina ollu hyvä kielissä ja tuntu että enkku suju jo sillon tosi hyvin, niin oli se ihan erilaista olla natiivien ympäröimänä ja mulla tuli tosi usein toi tommonen "kieliväsymys" kanssa jos oli joku isompi ryhmä: en just jaksanu seurata keskustelua kun se oli liian nopeeta, oli eri brittiaksentteja joihin en ollu tottunu ja sit niiiin paljon kulttuurireferenssejä jotka on ymmärrettäviä vaan briteille tai jos on asunu täällä pitkään :D
    Mutta sen ekan poikaystävän kanssa opin tosi paljon, pyysin sitä korjaan mun kielioppia ja lausumista koska mulla on aina kans ollu joku tommonen että pitää sulautua natiiveihin ja kuulostaa niin natiivilta kun mahdollista, en ees tiiä miks! Me molemmat opiskeltiin useempaa kieltä toisaalta niin se meni jotenkin siinä sivussa, välillä kommunikoitiin neljän kielen sekamelskalla.
    Nykyinen poikaystävä ei puhu muuta kun englantia, ollaan oltu yhdessä vähän päälle 1,5v ja se osaa kans ehkä kymmenisen sanaa suomeks ja muutaman lauseen :D Ei se kans opi kauheen helposti, mutta kai se nyt on vielä ekstravaikeeta ei-suomenkielisessä ympäristössä. Nykyään tulee eri tavalla toi kieliväsymys, esim. jos oon ollu kauheesti töissä (joka liittyy kommunikaatioon ja jossa mun pitää olla tosi skarppina) niin sit kotona ei kauheen helposti muistu mieleen kaikki sanat yhtäkkiä, vaikka käytänkin englantia päivittäin. Enää ei kauheesti tuu mitään kommelluksia sen kielen kanssa, paitsi välillä edelleen lausun joitakin sanoja väärin ja jos en jaksa keskittyä niin mun ärrät kans puskee esiin sanojen lopussa niinku "shower" ja sit kuulemma kuulostan irlantilaiselta :D Paitsi noi piirrettyjen/leffojen/kirjojen hahmot! Niitä en kans aina tiiä englanniks, just hiljattain kommentoin että jonkun koira näytti Tintin koiralta, Miloulta, ja poikaystävä oli että: "Mikä Milou? Tarkotat Snowyä?" Sit piti googlata asiaa haha.
    Yks hassu juttu tosta tunnekielestä vielä, että koska en oo koskaan seurustellu suomeks niin mun tunnekieli on kyllä parempi englanniks :D Tai paljon helpompi sanoa "I love you" ja olla avoin sillä kakkoskielellä, koska en osaa sit perheen kesken suomeks sanoa samanlaisia asioita. En tiiä onks tässä mitään järkeä? Sit välillä kans kirjotan jotain journaleita itelleni englanniks, mutta sit pidempää päiväkirjaa suomeks.

    Sori tuli tällanen essee tähän mutta mua kiinnostaa tää aihe tosi paljon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, eikä :D Onkohan kyseessä sama Joe... Haha. Joo toi kieliväsymys on pahinta! Tai jos on valmiiksi väsynyt, mulle puhuminen on silloin vähän haastavampaa ja ajatus kulkee vähän mutkien kautta, ihan kun ois hiprakassa :D Mä rupeen välillä puhumaan väsyneenä tahallani irlantilaisittain kovalla ärrällä, se on kuulemma ymmärrettävää ja mulle helpompaa silloin kun suu ei meinaa jaksaa muuten aueta, haha.

      Apua ei se oo mikään Snowy!! En ois tiennyt tota, hyvä että varoitit :D

      Toi tunnekieliasia on kyllä jännä. Vaikka jotkut asiat on erittäin vaikeita muulla kuin omalla tunnekielelle, kuitenkin jotkut muuten vaikeat ja raskaat tai vaikka arat asiat on helpompi mulle puhua englanniksi kuin suomeksi?! Ehkä ne ei tunnu niin itseä koskettavilta kun niistä puhuu eri kielellä ja ne sillä tavalla eroaa itsestä? En osaa oikein selittää.

      Sun kommentissa oli vaikka kuule miten paljon järkeä, kiitos ihan huikeasti. Ihana kuulla, että siellä on muitakin, joilla käy kaikenlaista hauskaa kielen kanssa :D

      Delete
  3. Mulla kävi niin, että ainoa mihin mulla oli motivaatiota peruskoulussa, oli englanti. Ja se oli ainoa mitä en osannu! Au pairina olot ja matkustelutkaa ei tuntunu kehittävän mun kielipäätä. 4,5 vuotta sitten aloin seurustelemaan Jenkin kans ja juttelumme onnistui vain Google kääntäjän avulla! Kyl se nyt vihdoin on kehittynyt niin, et kuukausi sitte jenkkireissulla meillä tuli ongelmia lentokentällä ja oltiin kymmenisen minuuttia sitä selvitelty ennenku se työntekijä kysy mun passia ja oli sillee et "mitä, sä oot Euroopasta!" Oletan et luuli aksentin perusteella mun olevan jenkki! Ja usein ulkomailla multa kysytää et oonko Amerikasta, eikä mikää kehu tunnu tuota paremmalta! Edelleen oikeat lauserakenteet ja muut kielioppi asiat on hakusessa mut kai se puhekieli on jo hyvää sit. 😄

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana! Siis nyt kyllä nostan hattua, että jos tilanne on alkanut Google Translatesta ja päätynyt tuohon, oot aikamoinen supermimmi!! Paras kohteliaisuus ikinä. Ja ainakin Joe sanoo mulle, että kukaan natiivi ei koskaan osaa kielioppia englanniksi :D

      Delete
  4. Olipa kiva ja mielenkiintoinen blogiteksti!! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! :) Ihanaa kesää sinulle.

      Delete
  5. Moikka! Löysin sun blogin vasta ja kiinnostuinkin tosi paljon tästä aiheesta, joten oli pakko kommentoida, vaikkakin pari kuukautta postauksen jälkeen ;)

    Tää aihe kiinnostaa mua tosi paljon, sillä olen ollut ja asunut yhdessä saksalaisen poikaystäväni kanssa Saksassa jo lähes kolme vuotta. Meidän arkeen siis kuuluu kolme kieltä: suomi, saksa ja englanti, joista englanti on se meidän yhteinen kieli höystettynä sanoilla suomesta ja saksasta. Pakko myöntää, että välillä tämä on aika rankkaa ja haaveilen siitä, että käytössä olisi vain yksi kieli, mutta näillä mennään. Olin aina ollut innostunut englannista koulussa, mutta sen käyttö jännitti tosi paljon. Nyt vuosien saatossa siitä on kyllä tullut tosi vahva kieli, jolla osaa myös ilmaista tunteita.

    Saksassa asuminen on ollut antoisaa, mutta myös rankkaa, sillä harva puhuu/haluaa puhua englantia ja saksaksi kommunikointi syvemmällä tasolla on minulle vielä vaikeaa. Suunnittelemme kuitenkin muuttoa Suomeen lähitulevaisuudessa, jolloin meidän molempien pitää tottua uuteen tilanteeseen. Pohdin joskus myös sitä, miten meidän mahdolliset lapset tulevat pärjäämään tässä kielien sekamelskassa 😅

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi miten ihanaa, että jätit kommentin, kiitos paljon! Ja oho, apua, voin uskoa että kolme kieltä arjessa on ajoittain tosi rankkaa - kahdessakin on jo tarpeeksi... :) En muuten tiennyt, että Saksassa englantia "vältellään" myös, onko se vähän niin kuin Ranskassa? Pitääkö poikaystäväsi Suomesta? :)

      Tuosta kieliasiasta onneksi löytyy tosi paljon tutkimustietoa, mutta hauskaa se varmaan tulee olemaan :D

      Delete

Powered by Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI M. 2019