Slider

5 parasta juuri nyt

April 22, 2019

1. Juokseminen

En uskonut ikinä sanovani tätä ääneen, mutta hei, olen Katri, olen hurahtanut lenkkeilyyn. Muistan kyllä hämärästi kokeneeni samanlaisen kauden lukion ensimmäisenä vuonna, jolloin kävin paljon juoksemassa lenkkiä sininen mp3-soitin taskussa, heh. Mutta en ole koskaan kunnolla ihastunut kyseiseen lajiin enää uudelleen näin aikuisena. Kavereiden kanssa yhteinen kävely on mun mielestä ihan superkiva ajanviettotapa, kun jalat ja suu käy yhtä aikaa, mutta kunnonkohotusmielessä en ole sitä tehnyt. Nyt on kuitenkin aistittavissa jotain kuntoa kohottavaakin, kiitos poikaystäväni.

Joe harrastaa juoksua ja on juossut useampia puolimaratoneja, ainakin yhden kokonaisen maratonin ja paljon pieniä juoksutapahtumia (menen laskuissa sekaisin enkä jaksa enää kysyä tuhannetta kertaa), ja nyt on kärpänen tarttunut muhunkin. Mikä parasta, otetaan meidän juoksulenkit aika rennosti: lähdetään aina lähtökohtaisesti kävelylenkille mutta juoksukamppeissa, kohotetaan tahtia kun mielentila on sopiva, välillä juostaan kovaa, välillä pysähdytään hetkeksi rannalle hengailemaan ja ottamaan maisemakuvia. Best!

Tämän uuden innon myötä ostettiin liput Colour Obstacle Rush –juoksutapahtumaan. Matkaa siinä ei ole juoksutapahtumaksi kuin rupuiset 5km, mutta se on mulle paljon, ja pääjuttu tapahtumassa ovatkin ne esteet ja värit, ah… En malta odottaa! Onko kukaan teistä menossa tuohon tapahtumaan?

1. Running

I never thought I would say this out loud but hi, I’m Katri and I’ve gotten into running. Although, I have a shady memory of experiencing the same feeling on the second year of high school, when I started running quite often with my mp3 player in my jacket pocket. But since then I haven’t liked the hobby as an adult. I love walks with friends because then I can spend time with them by chatting and moving my arse, but with the fitness perks in my mind – nope. Now the fitness is in the air, too, thanks to my boyfriend.

Joe does running and has run multiple half marathons and one full marathon. He has also done smaller running events (I’m losing count and I’m too embarrassed to ask yet again) and now I’ve gotten the same fever. The best thing is that we take our jogs quite loosely: we first only agree to go for a walk in our running gear and if it develops into running, great. Sometimes we run, sometimes we stop to take scenery pictures at the beach. How great is that.

Fueled by this new excitement, we bought tickets to the Colour Obstacle Rush event. The run is only a pityfyl 5 km, but it’s a lot for me! And the main things in the event are the obstacles and colours, right… I can’t wait! Is anyone else going to this event?



2. Joen maahanmuuttoasiat

Taas homma etenee, näin homma etenee… Askel kerrallaan alkaa olla paperihommat ainakin toistaiseksi pulkassa. Helmikuussa meinasi loppua usko Maahanmuuttoviraston, Verohallinnon, Maistraatin ja pankin välillä pomppiessa, mutta nyt ollaan voiton puolella. En olisi ikinä uskonut, että kaikista hoidettavista maahanmuuttoasioista Kelan kanssa asiointi on sujunut toistaiseksi mutkattomimmin ja puolestaan sitten pankin kanssa kaikista vaikeimmin. Olisin olettanut nimenomaan toisinpäin :D

Joka tapauksessa on niin ihana tunne kun asiat järjestyy ja hommat hoituu, Joe sai viikon Suomessa asumisen jälkeen unelmiensa työpaikankin. Tämä vahvistaa ennestään mulle tuttua ja ominaista ajattelutapaa siitä, että kaikella on tarkoituksensa! Se ajatus on kantanut monen läpi. Nyt vielä hoidetaan viimeisiä paperihommia – sen jälkeen seuraavat edessä varmaankin silloin, kun Brexit vihdoin tapahtuu.

2. Joe’s immigration process

Things are progressing… Step by step all the paper work has almost been finished. In February I almost lost my faith jumping in between the immigration office, tax office, registration office and the bank. Just to mention a few. I would have never believed that among all the things we had to take care of, Kela would be the easiest and a bank would be the most difficult to deal with. I would have assumed it’s the other way around :D

Anyway, it’s a lovely feeling when things progress and are dealt with. Joe even managed to get his dream job after a week of living in Finland. This verifies my way of thinking that everything does happen for a reason! That thought has carried me through a lot by now. Currently we are dealing with the final paper stuff – the next ones are waiting for us only when the Brexit happens.



3. Lidl ja ruokaostokset

Entinen esimieheni vitsaili mulle uuteen työhön lähtiessäni, että oon paperilla ihan keski-ikäinen, vaikka olen vasta 27-vuotias. Tätä henkistä keski-ikäisyyttä puoltaa avioero sekä mm. julkishallinnollinen työpaikka. Mullahan ei oo asiaa vastaan yhtään mitään, oon aina ollut vähän ikäistäni vanhempi sielu :D Uusimpana aikuisena piirteenä mussa on se, miten älyttömän innoissani olen ruokaostoksista! Tein aiemmin ruokaostokset nälkäisenä juuri ennen kuin söin, lähikaupan pienestä ja kalliista valikoimasta, kiireessä ja väsyneenä. Inhosin ruoanlaittoa, joten kaikki ruokailuun kotona liittyvä oli vähän nihkeää ja ahdistavaa… Olin myös vuorotyössä, mikä hankaloitti oman laiskuuden lisäksi ruokasuunnittelua huomattavasti.

Jotain mulla on päässä nyt juoksemisen lisäksi naksahtanut - en sitten tiedä onko se tämä henkinen keski-ikäisyys vai päivätyö - sillä oon ihan hullaantunut suunnittelemaan ruokia ja tekemään viikon ruokaostokset kerralla! Uuden työpaikan myötä työmatkani varrella on myös Lidl, ja oon ihan ihmeissäni, miten paljon edullisempaa ruokaa siellä on, vaikka brändeistä ja tuotteista iso osa on täysin samoja kuin muualla. Tein puhelimeen pitkän listan ruoista, joista tykätään ja joita on kiva tehdä arkena – se helpottaa kauppalistojen tekoa huomattavasti. Kiinnostaako teitä muuten helpot ja herkulliset arkiruokareseptit? Ne on melkeinpä kaikki kasvisruokia tai ainakin kasvispainotteisia.

3. Lidl and grocery shopping

My previous boss joked that I’m such a middle aged woman on paper, even though I’m only 27 years old: I’m divorced and I’m changing into a public sector office job. I’ve got no complaints since I’ve always been an old soul :D Latest new adult feature in me is how excited I am about grocery shopping! Previously I’ve always done grocery shopping when I’ve been hungry and tired, right before the dinner time. In a rush I’ve also used the nearest small market which is very expensive. I used to hate cooking. Everything that had anything to do with eating at home made me anxious. I was also working in retail and the hours were not ideal for food planning.

Something has now clicked in my head and I don’t know if it’s the mental middle agedness or the day time job, but I’ve really started loving planning cooking and making a week’s grocery on one visit to the store. On my new work route there’s also a Lidl and I’m still amazed how much more affordable the items there are. Even though a lot of the brands are the same as in other stores. I made a long list of dinner options to my phone notes to ease the making of food shopping lists. Are you interested in easy and delicious weekday meal recipes by the way? Almost all of the ones on my list are vegetarian or mostly vegetarian.



4. Korea-kosmetiikka

Nyt noin puolisen vuotta olen tainnut käyttää korealaisia ihonhoitotuotteita ja tykkään todella paljon – paluuta ”tavalliseen” en näe ainakaan tällä hetkellä! Korealaisista meikeistä mulla ei ole vielä kokemusta, mutta ihonhoitotuotteet sopivat monet mulle paremmin kuin mitkään aiemmin kokeilemani ”länsimaiset” vastineet. Iho on rauhoittunut, ja tuotteiden hinta-laatu-suhde on aivan älyttömän hyvä. Kosmetiikasta en osaa sinänsä kirjoittaa mitään ihmeellisyyksiä, mutta voisin hyvin tehdä jonkin postauksen niistä tuotteista, mitkä on toimineet tälle tavalliselle tallaajalle ja mitä olen ostanut ensimmäisen purnukan jälkeen lisää.

4. Korean cosmetics

I’ve now been using Korean skin care products for half a year and I’m really into them – I don’t see a return to ”normal ones” happening anytime soon. I don’t have any experience on Korean make up yet, but at least the skin care stuff has really been great for my skin, much better than any Western equilevants. My skin has calmed down and the price-quality-comparison of the products is excellent. I’m going to do a post about my Korean favourites that I’ve purchased again after running out so they’re keepers for sure.



5. Tätiys

Päivänä minä hyvänsä musta tulee täti pienelle veljenpojalle. Hän on mun ja veljeni vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi, ja pientä vavvelia odottaa haltioissaan niin monta sukulaista ja isovanhempaa että huh. Pieni tulee aivan läkähtymään siihen rakkauden määrään. ♥♥♥ Ilmoitin jo veljelle, että tämä privaatti päiväkoti on sitten aina auki.

Kertokaa, mitä ihanaa teidän elämässä on tällä hetkellä?

5. Being an aunt

Any day now I’ll become an auntie for a small nephew. He is our parents’ first grandchild and there’s a lot of excitement in the air, lots of excited people are waiting for the little man. He will probably be suffocated to the amount of love he will be getting ♥♥♥ I already informed my brother that this private day care center is open 24/7.

Let me know, what lovely things do you have in life right now?

No comments:

Post a Comment

Powered by Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI M. 2019